Kuljetus Rantakaulio – kohta 40-vuotias

Ennen kuorma-autokin oli pikkuauto
Kuorma-autojen pituus ja erityisesti tilavuus on moninkertaistunut Kuljetus Rantakaulion historian aikana. Juha Rantakaulio Oy on entinen Plus Kaks Kuljetus Oy:n ja Veine Oy:n osakas. Olemme olleet perustamassa ja rakentamassa kumpaakin yritystä.
Kalustosta
Muutama sana kuorma-autoista.

Kuorma-autot ovat kehittyneet valtavasti.
Kuljetus Rantakaulion ensimmäiset rahtaamiseen tarkoitetut kuorma-auto olivat kooltaan nykysilmin katsottuna vaatimattomia – siitäkin huolimatta, että ne edustivat aikanaan kapasiteetiltaan ehdotonta kärkiluokkaa.

Kalusto – pitkää ja painavaa.
Noin sata vuotta sitten suurin sallittu ajoneuvon kokonaismassa oli 7 tonnia. 50-luvun lopulla yhdistelmän kokonaismassa oli 24 tonnia, 60-luvun lopulla 32 tonnia ja 80-luvun alussa yhdistelmän suurin sallittu kokonaismassa oli 42 tonnia ja maksimipituus 22 metriä. Nykyään suurin kokonaispaino on 76 tonnia.
Kalustoesittely
Kuorma-autojen kehityksestä.
Kalusto kasvaa
Vielä muutama vuosi sitten kuorma-auto yhdistelmän suurin sallittu pituus oli 25,25 metriä. Vuodesta 2019 alkaen maksimipituus on ollut 34,5 metriä. Rantakaulion alkuaikojen ajoneuvoihin nähden nykykalusto on siis liki tuplaten painavampaa ja n. 60% pidempää. Tavoite on maksimoida kuljetuksen kaikinpuolinen taloudellisuus.


Akseleita ja turvallisuutta
Siinä kuin yhdistelmien pituus ja paino on kasvanut, myös akselimäärä on moninkertaistunut 2–3:sta jopa kymmeneen. Kasvavan koon myötä kalustoon kohdentuu lisääntynyt turvallisuusvaatimus. Pitkiltä yhdistelmiltä vaaditaan kamerajärjestelmät jotka mahdollistavat sivulle näkemisen, hätäjarrutus- ja kaistavahtijärjestelmät, elektronisen ajonvakautuksen ja sähköohjatut jarrut. Erityisen suuri koko edellyttää erityisen hyvän turvallisuuden hallinnan.


Yhteystiedot

Henri Rantakaulio
Toimitusjohtaja
Toimitusjohtaja
040 729 5278
henri@rantakaulio.fi
Juha Rantakaulio
Hallituksen puheenjohtaja
0400 750 007
juha@rantakaulio.fi
Juho Rantakaulio
Työnjohto / ajojärjestely
0400 344 800
juho@rantakaulio.fi

Terminaali sijaitsee Kouvolassa, lähellä Tykkimäkeä. Karttalinkki.
Postiosoite
Juha Rantakaulio Oy
Alakylänraitti 8
46110 Tuohikotti
Verkkolaskuosoite
OVT-tunnus: 003707678463
Operaattori: Maventa (003721291126)
UKK / Nostot
Missä Kuljetus Rantakaulion terminaali sijaitsee?
Kauanko Juha Rantakaulio Oy on toiminut?
Olemme toimineet Kouvolan alueella jo yli 35 vuotta.
Miten Tuohikotti liittyy Kuljetus Rantakaulioon?
Rantakaulion kuljetusyritys on aloittanut toimintansa Tuohikotissa.